ei sillä, että olisin ollut kokoajan niin jurrissa tai tekemättä mitään, vaan kai ne hetket silloin tapahtuma-aikana ovat vaan niin mukanaan vieneet, että näin jälkeenpäin vaan pällistelee.
Useasti on tullut kuultua yhdeltä jos toiseltakin, kuin myös itseltäni, ongelmia ja murheita ja sen sellaista sekalaista, mutta yleensä yksi asia on ollut jutun juju, ydin ja avain.
Pitää ottaa ne mietityttävät asiat puheeksi.
Rohkaistua ja sanoa ääneen.
Mä muistan ne lukuisat pitkät tunnit, kun olin päiväkodissa astunut jonkun leluautotallin päälle sokkoa leikkiessä ja sen katto meni paskaks. niin piilotin sen pitkien verhojen taakse ja kotona mä vaan olin vaikeena.
niin sitten ikuisuuden tuntuinen jatkumo katkesi ja sanoin siitä vanhemmille, jotka pelkäämäni reaktion sijasta olivat iloisia, jopa ylpeitä, että rohkenin kertomaan. seuraavana päivänä päiväkodin jollekin työntekijälle siitä sitten kertoivat ja mä pahoittelin, asia meni paremmin kuin mitä kuvittelin. sen jälkeinen olo oli hämmentävän levollinen, ihan kun siitä helpotuksen määrästä olis saanut jonkun ihme supervoiman.
JA EI. ei ole mitenkään "eri asia" näin velvollisuuksien ja monimutkaisien ihmissuhteiden maailmassa puhua toiselle, kuin mitä silloin 5-vuotiaana. aiheet muuttuu, mutta tuntemukset pysyvät yhtä jännittävinä silloin, kun kyseessä on jokin asia mistä puhuminen tuntuu ensin aivan mahdottomalta ja ahdistavalta.
On ihan liikaa tabuja, luonnollisia asioita joista ei vaan kuulu puhua. aiheita joista vaan kuuluu vaijeta koska eihän kukaan muukaan niistä puhu.
liian likaisia, henkilökohtaisia, rumia, arkoja...... mukamas.
voitaisko rikkoa jo ne rajat.
Yleensä ne asiat, jotka tuntuvat betonikengiltä jaloissa tai ahdistavalta kaula-aukolta villapaidassa, joista on vaikea puhua ja herkästi niistä kertoessaan kiertelee ja kaartelee, ovat juuri sellaisia asioita jotka ovat leimaantuneet yleisesti juurikin tabuiksi tai sitten aiheuttavat häpeää tai pahaa omatuntoa.
Sano se silti.
Tulokset voivat olla yllättävät erittäin positiivisella tavalla.
Hyvää viimeistä heinäkuun päivää
Oi tänä aamuna törmäsin instagramissa kuvaasi ja siitä sitten löysinkin tiesi blogiisi ajatellen lukea vanhoja tekstejäsi. voi tätä riemun määrää, kun näin, että olet palannut blogisi pariin ja jo parin kuukauden ajan uutta tektiä kirjoittanut!
VastaaPoistaoi hitsi, ihana kuulla! vähän pelkäsin että vanhat lukijat ovat vallan kelanneet että lopetin tänne kirjoittelun eikä enää eksy mun blogia lukemaan mutta hyvä että näinkin! pyrin taas kirjoittelemaan ainakin muutaman kerran kuukaudessa
Poista